Ohjeita lueskelin mm. Vanhoja kädentaitoja -blogista, jonka ohjeen mukaan lähdin liikkeelle. Käytössäni oli noin 3 litran lasipurkki, johon hankin kaksi pussillista Risentan mustia papuja á 500 g, eli papuja oli yhteensä kilo. Vettä laitoin purkkiin reilustí, kuten kuvasta näkyy, ja se olikin tarpeen, sillä pavut turposivat melkoisesti.
Papuja liottelin ohjeen mukaan semmoiset 10 tuntia. Sen jälkeen siivilöin pavut ja laitoin purkkiin liemen sekaan 100 g alunalla ja viinikivellä puretettua lankaa (Novitan 7 veljestä). Langan väri muuttui sinisiseksi jo heti värjäyksen alussa. Puretuksesta voi lukea lisää esimerkiksi Väriherkkuja-blogista tai Riihivillan blogista.
Langan annettiin olla liemessä pari vuorokautta.Liemi todellakin alkoi haiskahtaa, joten siirsin sen ulos yhden vuorokauden jälkeen. Värjäyksen jälkeen lanka on pesty ja keritty. Väristä ei jostain tuntemattomasta syystä tullut samanlaista kuin Vanhoja kädentaitoja -blogissa, mutta ihan mukiinmenevä farkunsininen kuitenkin. Aika paljon helpommalla kuin indigolla, mutta indigovärjäyksessä on puolensa - kerralla saa vähän enemmän kuin 100 g, esimerkiksi.